HÄN.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Hän on miespuolinen henkilö, omaa melko kovat kasvonpiirteet ja sinisenharmaat silmät, joissa on pilkettä silmäkulmassa. Hänellä on elämäniloinen nauru ja lukuisia naururyppyjä silmäkulmissa.

Hänellä on melko pitkät hiukset pojaksi, Hän pitää niitä usein poninhännällä. Kun Hänen hiuksensa ovat auki, Hän saa lähes enkelimäisiä piirteitä jyhkeistä kasvonpiirteistä kasvoistaan huolimatta.

Hän on aina ystävällinen, oikea herrasmies.

Hän on niin ystävällinen ja hurmaava, että saa tällaisen satakuusikymmentäviisi senttisen, pitkäkoipisen, aivan liian laihan bruneten, joka on lähes epätoivoinen rakkausasioidensa kanssa, aivan sekaisin.

Ja Hän on ehkä hieman liian Ystävä minulle, että meistä voisi joskus tulla jotain.

Hän saa pienilläkin eleillään sydämeni hyppäämään kurkkuun ja takomaan villisti. Kun Hän koskettaa, sydän heittää volttia, kaikki näyttää ruusunpunaiselta ja on ah niin ihanaa.

Kun ensimmäisen kerran näin Hänet, ensivaikutelma oli aika pelokas. Tukka poninhännällä, korvis korvassa, kädet taskuissa ja häijy ilme kasvoilla. Välitunnilla Hän notkui koulun nurkilla tupakka huulessa ja naureskeli kavereidensa kanssa. Linja-autossa ajauduimme kaverini kanssa jossain vaiheessa, aika vaivihkaa samaan porukkaan kuin Hän. Hänen porukassaan hyöri pari luokkalaistani tyttöä, joten Hänen seuraansa oli melko helppo vaivihkaa hivuttautua.

Olen siitä päivästä, seitsemännen luokan ensimmäisestä päivästä, asti tietänyt Hänet, mikä Hänen nimensä on ja missä Hän asuu.

Silti en tiedä Hänestä paljon mitään. Hän on yksi arvoitusten soppa, jota ei voi kaapia kuin pienen pienellä lusikalla, lusikallinen kerrallaan.

 

Olemme ajautuneet Hänen kanssaan kaveruuden kautta ihan ystäviksi asti. Hän on ainoa poika, jolle voin mennä itkemään ja Hän lohduttaa.

 Aluksi katselin Häntä, ja kuvittelin että meistä ei ikinä tulisi mitään, koska Hän katseli vain ystävääni. He istuivat sylikkäin ja katselivat toisiaan ihaillen. Toipa Hän kerran ystävälleni ruusunkin, ja olin kuolla kateudesta siihen paikkaan. Mutta Hän ja ystävättäreni eivät kuitenkaan seurustelleet.

Kun tiesin, että Hänen syntymäpäivänsä olisivat viikonloppuna, ihan vaivihkaa kysäisin, pitikö Hän syntymäpäiviä. Vastaus kuului "Joo. Haluatko tulla?".

Ja arvatkaa halusinko? Tottakai, laukkasin kauppaan ostamaan jotain lahjantapaista Hänelle. Tyydyin ostamaan vain kortin ja karkkipussin.

Tämä ystäväni, joka liikkui kanssani enemmän seiskaluokalla ja ala-asteella, kysyi minulta tekstiviestillä, pitikö Hän syntymäpäiviä. Minua ärsytti suunnattomasti se, että ystävättäreni oli tulossa Hänen syntymäpäivilleen, juuri kun kuvittelin saavani tutustua Häneen ilman ystävättäreni läsnäoloa suurine rintoineen ja ruskeine silmineen.

En vastannut ystävättäreni puheluihin tai tekstiviesteihin. Ajattelin, että saisi kaivaa tietonsa syntymäpäivistä jostain ihan muualta.

Minulla oli kamala stressi valita Hänen syntymäpäivilleen vaatteet, mutta päädyin ihan normeihin vaatteisiin, näin hieman vaivaa naamani ja hiusteni suhteen ja olin valmis lähtemään.

 Ystävättäreni ei tullut syntymäpäiville. Ystävättäreni ei ilmeisesti ollut saanut Häntä kiinni, mutta emme puhuneet ystävättärestäni koko aikana.

Lisäkseni paikalla oli yksi tyttö ja kolme poikaa Hänen lisäkseen. Hän alkoi heti huolehtia, että sain syötävää, ja että minulla oli hauskaa.

Hauskaa minulla olikin.

Hän huomioi minua paljon enemmän, kun ystävättäreni ei ollut paikalla.

Tutustuimme hiljakseen toistemme kroppiin ilman vaatteiden riisumista, ehkä Hän olisi jotain sen tapaista halunnut, mutta en minä kenen tahansa antanut tehdä mitä tahansa.

Minulle riitti kevyt koskettelu ja hauskanpito. Hän kunnioitti päätöstäni. Lojuimme riippumatossa ja nurmikolla, aurinko paistoi, linnut lauloivat ja oli ihanaa.

Mutta kuitenkin ehkä odotin suurin piirtein seurustelupyyntöä syntymäpäivien jälkeen mutta sitä ei kuulunut.

Ne syntymäpäivät ovat vieläkin mielessäni, pysyvät varmaan jossain mielenpohjukoilla kauan.

Syntymäpäivien jälkeen ystävättäreni ei ollut pahoillaan, kun en ollut vastannut hänen soittopyyntöihinsä tai tekstiviesteihin. Selitin puhelimeni olleen kotona koko päivän. Kirkkain silmin hän hyväksyi sen ja sisälläni velloivat omantunnontuskat. Niin sitä sitten valehdeltiin parhaalle ystävälle jätkän takia. Voi saatana.

 

Niistä syntymäpäivistä on jo yli puoli vuotta ja niiden jälkeen Hän tuntuu huomioivan myös minua saman lailla kuin muitakin tyttöjä. Kyllä, tyttöJÄ. Ja niitä tyttöjä on paljon.

Hän hurmaa useimmat tytöt ystävikseen kaksimielisellä ajatuksenjuoksullaan ja parilla hymyllä. Uskallan väittää, että puolet Hänen ystävistään ovat tyttöjä. Ainakin puolet.

Olen monta kertaa itkenyt Hänen vuokseen, itkenyt sitä kun Hän on tuntunut unohtavan minut. Monta kertaa olen päättänyt, että en enää halua rakastaa häntä, en halua ylimääräisiä sydämenpompotuksia ja välttelen hänen seuraansa. Melko epätoivoisesti. Aina kun olen päättänyt, että nyt saa luvan loppua mun tunteilla leikkiminen, niin Hän purjehtii hymyillen luokseni seuraavana päivänä ja juttelee jotain randomia. Sitten katselen Häntä ihan lääpällään, kun Hän juttelee jostain, ja näen kaiken taas vaaleanpunaisten linssien läpi. Miksi on niin vaikeaa jättää kaikki hyvät kokemuksen Hänen kanssaan vaan hyviksi muistoiksi ja unohtaa muuten koko jätkä? Miksi on niin vaikeaa olla rakastamatta?

Rakastuminen on ihana tunne, mutta kavala. Se hiipii nurkan takaa vaanien ja iskee, kun sitä vähiten odotat.

Sinänsä minulle riittäisi pelkkä hyvä ystävyys Hänen kanssaan, mutta en kykene siihen. En pysty katsomaan Häntä niin, ettei sydämeni heittäisi volttia.

Hän. Hän on elämäni rakkaus.

Ikuisesti muistan ne syntymäpäivät, hurjan skootteriajelun, riehumisen puutarhalla ja keinumisen koulun pihalla sylikkäin. Joka ikisen kosketuksen, hipaisun, halauksen. Jokaisen yhteisen naurunpuuskan ja senkin kerran, kun itkin paskaa maailmaa Hänelle.

Ja muistan myös ne kaikki hetket jolloin olen vihannut Häntä. Vihannut Hänen tapaansa olla niin hemmetin ystävällinen, kun yritän vieroittautua Hänestä.

Mutta silti ne vihantunteet hautautuvat kaikkien hyvin muistojen alle, piiloon.

Välillä, kun Hän seisoo edessäni, tekisi mieli kuristaa Hänet siihen paikkaan ja potkia jonnekin maanrakoon hymyine päivineen.

Mutta,

samalla haluaisin kävellä hänen vierelleen, ottaa kädestä kiinni ja kuiskata Hänen korvaansa maailman kauneimmat sanat "Minä rakastan sinua".

 

Rakkain terveisin,

(rakkaudentuskainen) Kanelipipari